torstai 22. joulukuuta 2016

#9 Kuulumisia + yllätys

Teksti on kirjoitettu tiistaina, mutta kuvien vuoksi julkaistiin vasta nyt.

Hei taas pitkästä aikaa!

Joulu on kohta ovella, joka tarkoittaa sitä, että pian alkaa loma. Meillä on onneksi pitkä joululoma. Mulla alkoi viimeinen jakso tuossa joulukuun alussa ja voisi sanoa, että viimeinen jakso on todella väsyttävä. Vaikka mulla on vain viisi kurssia, ja kaikki ovat kertauskursseja, niin silti jokaisen koulupäivän jälkeen tekisi mieli painua pehkuihin. Kirjoituksiin pitäisi myös alkaa lukemaan, mutta motivaatio on ties missä.. On se lukio stressaavaa aikaa :D

Vaikka koulujutut vievät pitäisi viedä suurimman osan ajasta tällä hetkellä, vietän pikemmin aikaa hevosten parissa. Ucci on nyt päässy useaan otteeseen liinan päähän kelien takia. Täällä päin Suomea ei ole juurikaan lunta, ja joka paikka on kelistä riippuen jäätä tai loskaa täynnä. Onneksi ruunalle laitettiin hokit pari viikkoa takaperin, joka tietenkin helpotti liikutusta.

En kestä tätä kuvaa :D

Ucci vois liikkuu muutenki näin :)
Ucci tykkää todella paljon juoksutuksesta. Tai ainakin vasempaan kierrokseen, sillä siinä suunnassa hän ottaa kaiken ilon irti pukittelemalla ja spurttailemalla sinne sun tänne. Uccihan ei osannut vielä kesällä pukittaa kunnolla, se nosti takasiaan ehkä korkeimmillaan 20-30cm korkeudelle. Nykyään herra kuitenkin esittää miten korkealle hevonen voi saada takajalkansa :) Onneksi ratsastajan kanssa Ucci ei tee moisia pukkeja. Ja Ucci pukittaa ainoastaan vasemmassa kierroksessa, oikeassa polle kulkee oikein mallikkaasti. Mistähän tuokin mahtaa johtua?
Onneks tällaisia ei (vielä) tehdä ratsastajan kanssa ..


Saimme Janeten kanssa jo kaksi joululahjaa jo etukäteen. Toinen oli suitset ja toinen paljastuu lopussa ;) Suiset ovat micklemit, ruskeana tottakai. Saimme nämä joulukuun alussa, ja ne ovat nyt olleet testissä parisen viikkoa. Vielä ei osaa sanoa, sopiiko ne Ucilla vai ei. Laitoimme kuolaimeen ne klipsut, jolloin Ucci tuntui todella vahvalta suustaan, mutta ei tajuttu heti ottaa klipsuja pois. Ratsastin tänään ensimmäisen kerran klipsuitta ja Ucci tuntui heti paljon kevyemmältä. Toivottavasti klipsujen poisto auttoi ja ruuna jatkaa samalla mallilla miten tänäänkin!

Nuo pari viikkoa Ucci oli suoraan sanottua kauhea ratsastaa. Sitä ei saanut mitenkään kiinni, hevonen vain puuskutti pikajunan tavoin eteenpäin. Ja kun vihdosta viimein pidätteet meni läpi, heppa ei halunnut liikkua kunnolla, vaan kipitti askellajista riippumatta. Eli joko mentiin täysiä tai ei ollenkaan. Toki syynä voi olla se, että Ucci ei ollut päässyt  pitkään aikaan laukkaamaan milloin kengityksen tai jäisten pohjien takia. Ruuna vaikutti myös olevan jumissa selästään. Kun tähän lisää vielä uudet suitset (joissa oli klipsut), niin ei voi syntyä muuta kuin sillisalaattia.


Mikä on askellaji? :D
Tänään kuitenkin Ucci oli taivaallinen. Alussa ruunalla vaikutti olevan kauhea kiire kaikkialle, mutta muutaman pysähdyksen ja ärripurrin jälkeen Ucci rauhoittui. En ollut uskoa silmiäni, hevonen kulki kaula kaarella, taipui varsinkin oikeaan kierrokseen (vaikeampi kierros) hyvin ja kuunteli oikeasti mua. Ja Ucci oli kevyt kädelle. Kyynelkanavat meinasit avautua jo käyntityöskentelyssä. Tehtiin käynnissä ja myöhemmin ravissa sellaista volttityöskentelyä, missä mentiin kolme volttia putkeen. Oikeassa kierroksessa pitkälle sivulle tultaessa aloitetaan heti kulmassa voltin tekeminen oikealle, siitä jatketaan suoraan voltilla vasemmalle ja sitten vielä uudestaan oikealla. Toisella pitkällä tehtiin avoa/sulkua. Vasempaan kierrokseen voltit alkoivat tietenkin vasemmall, sitten oikealle ja taas vasemmalle. Hahmotin tuota vielä piirustuksella, jos saisitte siitä enemmän irti :D

Oikea kierros
Ucilla ei olla menty juuri ollenkaan avoa tai sulkua. Olemme Janeten kanssa nyt aloitettu opettamaan Ucille kyseisiä liikkeitä, lähinnä sulkua, vaihtelevalla menestyksellä. Sulkua on huomattavasti helpompi mennä, koska kentän aidat estävät eteenpäin kävelemisen. Avoa olen yrittänyt muutaman kerran, mutta turhaan :D Hevonen vain lähtee pokkana kävelemään eteenpäin.. Sulku on siis tällä hetkellä in, sillä saa Ucin oikeasti keskittymään työskentelyyn ja jalkoihin. Ei Ucci vielä osaa kunnolla sulkuakaan, mutta kehittyy joka kerta enemmän ja enemmän.

Tänään saatiin hyviä pätkiä sulun tekemisessä, kun taivutin Uccia oikeassa kierroksessa vasemmalle. Toiseen suuntaan meno ei onnistunut yhtä hyvin, mutta ei anneta sen masentaa. Kun aloimme työskentelemään ravissa, halusin testata sulkua ravissakin. Ja Uccihan meni! Tein vain kerran molempiin suuntiin, jottei ruunalle jää pahaa makua "uudesta" liikkeestä. Sitten jatkettiin työskentelyä siten, että voltit tehtiin yhdellä pitkällä sivulla ja toisella pitkällä sivulla lisättiin, koottiin, pysähdyttiin, you name it. Ucci kulki ravissa suurimmaksi osaksi peräänannossa. Ravissa. Voitte vain kuvitella kuinka onnellinen mä olin tuon kauraturvan selässä<3 Harmi ettei ollut kuvaajaa paikalla, täytyy toivoa että ensi kerralla olisi! Ucci tietenkin liikkuu silloin kuin kirahvi, kun saadaan kuvaaja paikalle, as always :D

Osaa hän poseeratakin :)

Ravi tuntui muutenkin todella hyvältä, hevonen polki kunnolla takasillaan ja liike tuntui jotenkin nousevalta, etenkin vasemmassa kierroksessa. Puomien meneminen on näköjään tehnyt tehtävänsä. Oikeaan Ucci tuntui vähän kireämmältä, mutta huomattavasti paremmalta kuin ennen. Meno muuttui kierros kierrokselta paremmaksi. Ravien jälkeen käveltiin välikäynnit.

Kun käynnit oli kävelty, aloimme laukkamaan. Kauhulla odotin oikean laukan nostamista, sillä Ucci ei tuona parina viikkona suostunut nostamaan oikeaa laukkaa millään. Ei voltilla, ruuna vain painoi menemään vastalaukkaa. Hyvä tietää, että Ucci osaa vastalaukan noinkin hyvin, koska tietoa voidaan hyödyntää vastalaukkaa treenatessa ;) Takaisin oikean laukan nostamiseen. Kun annoin sisäjalalla laukka-avun, olin varma, että vasen laukka olisi noussut. Mutta ei, Ucci nosti oikean laukan. Laukka ei tuntunut kauhean hyvälle, hevonen kaahotti menemään. Pääasia oli kuitenkin se, että se edes nousi. Laukkaa on helpompi parantaa, kun se nousee, joten nyt ei kun vain treenaamaaan! Vasen laukka oli taas ihanaa, olisin voinut matkustella laukassa loppu vuoden. Se oli sellaista ihanan rentoa, kiireetöntä ja nousevaa. 

Näitä kuvia julkaistaan lisää tulevaisuudessa
En laukannut kauhean kauaa, sillä olin ajatellut päästää Ucin vielä laukkamaan peltotielle. Kävelin peltotien toiseen päätyyn, käänsin hevosen ja se oli menoa. En edes kerinnyt antaa mitään apuja, kun hevonen lähti avaruusraketin tavoin täysiä eteenpäin :D Ucci selvästi nautti tuosta laukkapätkästä, koska se pärski tosi paljon ja näytti niin tyytyväiseltä. Täytyy jälleen toivoa, että paikat pysyisi nyt sulana (tai sitten sitä lunta voisi tulla metrikaupalla!), jotta Ucci pääsee irrotelemaan kunnolla edes kerran viikossa.

Sitten siihen yllätykseen, mikä ei oikeastaan enää ole kauhea yllätys, jos seuraa meidän Instagram-tiliä. Meille tuli toinen lämminverinen joulukuun ensimmäisenä lauantaina. Tamman nimi on Debs Dee ja iältään se on 4. Tammaa kutsutaan Depsiksi tai Pepsiksi :) Ucci ja Depsi tulivat heti hyvin toimeen ja ovat jo hyvin riippuvaisia toisistaan.. Kerromme Depsistä paremmin vaikka seuraavassa postauksessa tai viimestään silloin, kun neiti saa oman sivun :)

Kuvankaunis Depsi <3

Tästä tekstistä tuli nyt pitkä ja sekava, mutta pariin kuukauteen mahtuu paljon asiaa.