maanantai 25. heinäkuuta 2016

#7 Ilman satulaa

Olin mennyt ruunalla kokonaisen tunnin ilman satulaa muistaakseni kaksi vuotta sitten. Tuo kahden vuoden takainen tunti päättyi siihen, kun putosin. Putoaminen jäi kaivelemaan hampaankoloon pitkäksi aikaa, vaikka mitään vakavaa ei sattunut. Toki olemme menneet Janeten kanssa Ucilla monet kerrat loppuverkat ilman satulaa, mutta silloin Ucci ei enää jaksa testailla vaan menee suhteellisen nätisti.


Päätin ottaa härkää sarvista ja mennä Ucilla ilman satulaa tuossa pari viikkoa sitten. Otin varmuuden vuoksi gramaanit matkaan. Ne olivatkin ihan tarpeelliset kun ruunalla oli menohaluja todella paljon, ainakin aluksi. Alkuverkat meni vähän miten sattuu, sillä Ucci kyttäili kentän ulkopuolella tapahtuvia asioita. Tähän väliin on pakko pahoitella kuvien laatua, ja mä en osaa muokata kuvia juuri lainkaan.. Janette on meistä se, joka osaa tuon jalon taidon, mutta hän on tällä hetkellä viettämässä aikaa poikaystävänsä kanssa mökillä.


Loppujen lopuksi sain ruunan keskittymään olennaiseen. Alussa ravissa oli helppo istua, mutta kun tuo hevonen alkoi käyttää kunnolla selkäänsä.. Istuminen ei ollutkaan enää niin yksinkertaista, vaan siihen joutui oikeasti keskittymään huomattavasti enemmän. Vatsalihakset saivat kyllä kyytiä tuolloin!



Laukassa me mentiin vaan lähinnä isolla ympyrällä. Aloitimme oikealla laukalla, joka on Ucille vaikeampi. Alussa se yritti olla vähän sellaista ravilaukkaa, mutta parin kierroksen jälkeen se parani huomattavasti. Vasen laukka oli taas alusta lähtien todella voimakasta, ja tuntui kuin olisin istunut keinuhevosen selässä! Janette oli rakentanut kentälle kavaletin, jota hyppäsimme muutaman kerran kumpaakin suuntaan. Oli muuten kivaa hyppiä ilman satulaa! Hypyt olivat ihanan tasasia ja niissä oli helppo pysyä kyydissä.



Janette meni loppuverkat samalla kun mä korjasin kavaletin pois. Loppuun on pakko laittaa vielä muutamia kuvia tuosta ravista, ero on suurin ennen ja jälkeen laukan! On se hieno hevonen








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti